Marraskuussa 2011 Kuusamon, Ranuan ja Taivalkosken perusturvajohto kokoontui yhteen. Oli tunnistettu, että Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä on ajautumassa kriisiin. Huoli oli vallannut koko valtakunnan ja tuntui siltä, että hätääntyneinä oltiin tarttumassa vääriin keinoihin. Täällä todettiin, että rakenteelliset ratkaisut eivät auta, ylhäältä alas valuva muutos on auttamatta voimaton, paperille jäävät selvitykset ja suunnitelmat vain lamaannuttavat ja pieneen pipertelyyn ei ole aikaa. Päätettiin nostaa ihminen keskiöön ja tehdä Hyvän Elämän Vallankumous.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Lautakunnan päätökset 16.9.2013

Helpot jutut:
  1. kiitetään päivästä  työkaveria, vaikka olisi ollut vaikeampaakin
  2. vanhusten ruokahuollon uudelleen järjestäminen
  3. jokainen lautakunnan jäsen menee vanhuksen elämään mukaan ja raportoi siitä

Haastavat jutut:
  1. työn ja työaikojen uudelleenjärjestelyt
  2. tehdään niin kuin asiakas haluaa. Ulos joka päivä jokainen.
  3. tehostetun palveluasumisen paikkaluku 150 -> mahdollistetaan kotona asuminen
  4. nuorisotakuu toteutetaan ja autetaan kaikki nuoret pinnalle

Melkein mahdottomat:
  1. kaikki haasteet ovat ratkaistavissa
  2. terkkarin pysyvien lääkärivirkojen täyttäminen vakinaisesti
  3. kilpailuttaminen, miten pitkiä sopimuskausia tehdään, innovatiiviset sopimushankinnat

Ajatuksia lautakunnalta


Asenne ratkaisee
Pitää tehdä tekoja miettimättä sitä onko se mahdollista
Vastata haasteisiin
Rohkeita ratkaisuja
Parempi huominen
Lisätään vanhusten aikaa elämään
Yhdessä hyvän elämän matkalla
Tehdään yhdessä elämästä elämisen arvoista
Hyvä elämä koostuu hymystä, halauksista ja naurusta
Tehdään nyt ja mietitään huomenna
Vaihtoehdot eivät lopu ikääntymiseen
Ansaittu vanhuus, ansaittu kohtelu
Esimerkeillä johdetaan - teot ratkaisevat